KUN DIETTI EI JOHDAKKAAN LAVALLE

JULKAISIJA Solana Team | 19 September 2014 |

Kisadietti ei aina mene odotusten mukaisesti. Syystä tai toisesta kunto ei etene toivotusti, tulee loukkaantumisia, sairastelua, kisapaineet ovat myös suuri tekijä diettiläiselle. Vaikka kisat ovatkin dietillä lähes ainoa asia mikä kilpailijalla on mielessä niin arkea täytyy pyörittää entiseen tapaan. Kysehän on kuitenkin vain harrastuksesta joka maustaa tavallista elämää. Kun vastoinkäymisiä tulee kisoihin valmistauduttaessa tulee mietittyä miksi tätä asiaa tekee, onko se minulle tällä hetkellä tärkein asia, unelma jota haluaa tavoitella. Oma motivaatio punnitaan. Vastoinkäymisiä tulee aina oli kyse työelämästä, parisuhteesta, harrastuksesta, elämästä yleensä. Pyysin Saria kirjoittamaan omasta dietistään ja sen herättämistä ajatuksista. Sari ei tällä kertaa päässyt lavalle asti mutta osoitti tekemisillään ja ajatuksillaan olevansa urheilija henkeen ja vereen. Pienistä ei natistu, epämukavuus kestettiin ja kirkkaana mielessä siinsi tavoite päästä lavalle omassa parhaassa kunnossa. Toisin kävi mutta se ei vienyt uskoa omaan tekemiseen eikä riistänyt unelmaa. Projektia vietiin niin pitkälle kuin pystyttiin mutta sitten tuli se hetki että lopullinen päätös oli tehtävä ja päätös oli yhteinen "nyt ei lavalle asti". Pidän tälläisestä asenteesta että katsotaan ne viimeisetkin kortit ja heti ensimmäisestä töyssystä ei itketä. Jos asiat ei aina mene niin kuin toivoo niin hetki kerätään itseään ja sitten matka jatkuu.

Tässä tarina Sarin kertomana:

Olen 32- vuotias liikuntaa rakastava, pippurinen Savolaisnainen. Viimeiset 15 vuotta tuli häärättyä esimiestehtävissä keittiön puolella. Siinä sivussa luin Personal Traineriksi ja ravintoneuvojaksi. Tällä hetkellä toteutan yhtä unelmaani ja opiskelen Hierojan ammattitutkintoa. Treeni vuosia on takana n.4-5vuotta. Aloin kiinnostua yhä enemmän kovaa treenaamisesta ja huomasin pitäväni lihaksikkaasta kehosta myös naisella.

PT -koulutukseen ajauduin juuri siitä syytä, että halusin oppia ymmärtämään kehontoimintaa paremmin ja oppia treenaamaan oikein. Mitä enemmän ymmärsi, sen enemmän tiedonjano kasvoi. Vuosien omatoimisen treenaamisen tuloksena, päätin alkaa toteuttaa pitkäaikaista haavettani, matkaa kohti Bodyfitness lavaa. Tarvittiin valmentaja. Ammattitaitoinen tyyppi jolla riittävä auktoriteetti. Tapasin Sallan ja tiesin saman tien, että tässä mulle juuri oikeanlainen valmentaja. Niimpä homma polkaistiin käyntiin viime elokuussa. Olin äärettömän motivoitunut treenaamiseen ja oppimaan uutta. Välillä tuntui, että salille pääsy oli päivän kohokohta. Kehitystä alkoi tulemaan mukavasti ja keho toimi niin kuin kuuluikin. Sitten koitti pääsiäinen ja alkoi kauan jännityksellä odotettu ensimmäinen dietti. Sitä odotti loppu offilla jo paljon ja samaan aikaan se tuntui jännältä kun en yhtään tiennyt mitä odottaa. Miten pää kestää, miten jaksan treenata vähillä kaloreilla ja jne. Stressipeikko kun olen, niin monia kysymyksiä ehti miettiä :) Noh, voin sanoa että se jännitys katosi hyvin pian, kun totuus valkeni ensimäisillä viikoilla...

Onko dietti helppoa kenellekään, sitä on vaikea sanoa, mutta sen tiedän ,että oma matkani ei ollut ihan mutkaton. Matkaan mahtui monta takapakkia ja turhaantumisen tunnetta. Niin onnistumisen iloa, kuin kyyneleitäkin. Dieetin ensimmäisenä päivänä tulehtui viisauden hammas. Se poistettiin ja sain heti kärkeen antibioottikuurin. Sitten perheestämme kuoli rakas koiramme joka luonnollisesti oli henkisesti surullinen hetki. Matkan aikana (5kk) sairastin kolme flunssaa kuumeineen ja toipumiseenhan meni aina päiviä ja viikkoja hukkaan. Kesällä keho alkoi olla ylirasitustilassa. Aineenvaihdunta ei toiminut kunnolla, keho keräsi nestettä, rasva ei palanut, vatsa temppuili ja paino junnasi paikallaan. Kokeiltiin monenlaista ruokavaliota ja tuntui että keho ei suostu ottamaan mitään optimaalisesti vastaan. Silti treeniä piti jatkaa, joka aamu oli noustava sängynpohjalta aamuaerobiselle ja psyykata itsensä uuteen päivään. Viikot kului ja kehitystä tuli mutta liian hitaasti. Vaikka hidas edistyminen söi motivaatiota, nautin kuitenkin tekemisestäni. Hiki on mun huume ja sitä fiilistä en halua koskaan kadottaa.

Heinäkuun lopulla käytiin Sallan kanssa keskustelu siitä kannattaako dieetti lopettaa vai vieläkö kokeillaan viimeistä oljenkortta, ketoosidieettiä. Olin valmis viemään homman loppuun, vaikken lavakuntoon pääsisikään. Tämä asia oltiin puhuttu jo aiemmin läpi, että minä en puolikuntoisena lavalle mene vain sanoakseni, että olen ”päässyt” lavalle. Olen tehnyt tämän kaiken rakkaudesta tekemiseen ja itseni vuoksi! En halutakseni olla osa tämän päivän ”muoti ilmiötä”.

Yllätyin ketoosin vaikutuksista todella positiivisesti. Vaikka dieettiä oli jo takana reilusti yli puolet ja väsymystä oli jo ilmassa, silti keho alkoi polttamaan rasvaa loistavasti. Kroppa toimi, energiaa tuntui riittävän ja salilla treeni kulki. Sain taas uuden buustin päälle ja mietin salaa mielessäni , että vielä loppumetreillä saadaan vedettyä kunnon loppukiri. Sitten, 16 päivää ketoosia takana ja tuli hammastulehdus. Ei mikään pikkujuttu, tuli huomattua. Hammas piti leikata pois. Jälleen kerran antibioottikuuri ja siihen päälle kuume/flunssa. Vaikka leikkaus meni hyvin ja siitä palauduttiin ei keho enää jaksanut toimia kunnolla. Nesteet jäi pyörimään kroppaan, suolisto alkoi temppuilemaan, en palautunut optimaalisesti treeneistä ja jne. Tässä vaiheessa diettiä oli takana vajaa 20 viikkoa. Pitkän harkinnan jälkeen päätin, että nyt on aika kuunnella kehoa ja antaa sen palautua kunnolla. Kävin keskustelua, myös itseni kanssa, että yritänkö keksiä tekosyitä dietin lopettamiselle mutta totesin, että näin on nyt parasta kropalle. Jääräpäisenä Savolaisena se on tuottanut välillä ongelmia. Olen ihminen joka ei suostu ihan helpolla luovuttamaan.

Juttelin asiasta Sallan kanssa ja dieetti päätettiin lopettaa, en ehdi haluamaani kuntoon lavalle. Dieetin jälkeen olo on todella haikea ja tyhjä mutta samalla myös helpottunut. Mietin, että olen epäonnistunut ja se tunne minunlaiselleni tinkimättömälle ylisuorittajalle on raastava fiilis. Aikani asiaa pyöriteltyä totesin, että tiedän tehneeni parhaani ja vaikken tavoitteeseeni päässyt nyt, olen tehnyt ison työn ja tulen sen tavoitteeni vielä saavuttamaan. Vastoinkäymiset tuntuu saavan minut vaan sisuuntumaan entistä enemmän. Onneksi olen kotoa asti saanut opin, että unelmiensa eteen joutuu tekemään töitä. Joskus se tulee helpolla ja joskus se vie enemmän aikaa.Kaikki tämä on vienyt minua eteenpäin ja kehittänyt ihmisenä tuntemaan omaa minääni enemmän. Olen saanut ylittää itseni monta kertaa. Se jos mikä palkitsee!

Se mitä seuraavalla kerralla tekisin toisin on stressin minimointi. Otin tästä dieetistä ihan liian suuret paineet ja jokainen varmasti tietää että stressihormoonit kehossa erityisesti dieetillä ei ole kovin suotava tila. Menin myös siihen sudenkuoppaan jossa vedin dieetin elämäni ykkösasiaksi. Se mihin ryhdyn teen sen 110% lasissa ja yhtään en suostu tinkimään. Elämä meni täysin dietin ehdoilla. Se syö erityisesti ihmissuhteita ja se taas tuo mukanaan omat haasteensa. Juurikin näissä hetkissä se toisen ymmärrys on korvaamatonta.

Jälkeenpäin kun miettii, ”kurjin” fiilis koko prokkiksen aikana oli turhaantuminen siihen, että vaikka teet kaiken mitä käsketään, niin silti tuloksia ei tule halutulla nopeudella. Voi luoja, se syö motivaatiota, mutta minkäs teet, leuka rintaan ja eteenpäin. En kuitenkaan kokenut missään vaiheessa, että joutuisin luopumaan mistään vaikka tietyt asiat elämässä jäikin vähemmälle huomiolle mutta mielestäni se juuri kertoo sen ,että tekemisestään nauttii.

Pikakelauksella viimeinen vuosi on ollut ihan mielettömän hieno. Joku viisas sanoi aikanaan, että virheet ja vastoinkäymiset opettaa ihmistä parhaiten, näin se tuntuu olevan. Kun omaa tekemistään rakastaa ja siitä nauttii sitä jaksaa mennä eteenpäin vaikka taivaalta tippuisi kiviä niskaan. Kilpailutasolla, laji on kova ja vaatii kovaa luonteenlujuutta sinulta itseltä mutta on myös tärkeää, että ympärilläsi on ymmärtäväisiä ihmisiä. Valmentajasta puhumattakaan. Hyvä ja ammattitaitoinen valmentaja on äärimmäisen tärkeä. Tässäkin asiassa olen onnekas että olen tiimissä jossa pidetään valmennettavista huolta.

Nyt levätään hetki ja palautellaan keho siihen tilaan, että pian taas rokki soi ja rauta nousee ;) Vietetään laatu-aikaa rakkaiden kanssa ja nautitaan syksyn auringosta. Tämä on minun elämäntapani ja rakastan sitä. Saan siitä valtavasti energiaa kaikkeen muuhun tekemiseen.

Se että olen päässyt jo tänne asti matkallani ei olisi mahdollista ilman upeaa valmentajaani. Sallasta löytyy juuri ne valmentajan piirteet mitä itse arvostan. Puhuu asiat suoraan niin kun ne on yhtään kaunistelematta. Vaatii ja vie kipurajojen ulkopuolelle mutta osaa tulkita missä mennään yli niin henkisesti kuin fyysisesti. Kiitosta tulee vain jos olet tehnyt kovaa duunia ja ansaitset kiitoksen. Yhteistreeneissä saan aina jotain uutta omaan treeniin. Niissä on turha armoa anella mutta silti huumori lentää lepotaukojen välissä. Salla on ollut mulle iso tuki varsinkin kun dietti aika oli hetkittäin henkisesti raskasta. Kiitos kuuluu myös miehelleni joka on ollut iso apu treeneissä alusta asti ja korvaamaton tuki kotona. Kiitos kuuluu myös kaikille jotka hienosti jaksoi tsempata minua!

Opetelkaa kuuntelemaan omaa kehoa, nauttikaa siitä mitä teette ja tehkää sitä vain itsenne vuoksi. Ei sen vuoksi että tällä hetkellä on vaan cool sanoa olevansa kisaaja. Vastoinkäymisiä tulee kaikille mutta useimmiten ne vahvistaa vaikka siinä hetkessä sitä ei välttämättä edes tajua. Samalla voit itsekin yllättyä kuinka paljon sisua löytyykään kun sitä oikeasti tarvitaan. Ja siinäpä halu tehdä tätä juttua punnitaan parhaiten! Muistakaa myös, että treeni, ruokavalio, puntari ja dieetti ei saa mennä muun elämän ohi liiaksi. Lopuksi asia minkä merkitystä ei koskaan voi hehkuttaa liikaa. Pitäkää huolta lihashuollosta :)

Pian starttaa uusi treenikausi kohti 2015 syksyn kisoja!

”Menestys on kykyä olla menettämättä innostustaan toistuvista epäonnistumista huolimatta”

- Winston Churchill